Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Matkahuolto valittu Suomen vastuullisimmaksi paketti- ja logistiikkabrändiksi

16.3.2021

Suomalaiset kuluttajat ovat valinneet Matkahuollon vastuullisimmaksi paketti- ja logistiikkabrändiksi vuoden 2021 Sustainable Brand Index™ -tutkimuksessa. Tutkimus perustuu kuluttajien näkemyksiin ja arvioon brändien vastuullisuudesta.

”On hienoa, että suomalaiset näkevät Matkahuollon vastuullisimpana paketti- ja logistiikkabrändinä. Vastuullisuus on toimintamme ytimessä. Yksi erottautumistekijämme on ollut jo 90 vuoden ajan matkustaja- ja pakettipalveluiden yhdistäminen busseissa. Olemme kiitollisia tästä arvokkaasta tunnustuksesta ja jatkamme työtämme ympäristöön, henkilöstön hyvinvointiin ja muihin vastuullisuuden teemoihin liittyvien kehityshankkeidemme parissa”, kommentoi toimitusjohtaja Janne Jakola.

Vuonna 2021 tutkimuksessa oli 212 brändiä 25 toimialalta Suomesta. Paketti- ja logistiikkabrändien kategoria otettiin mukaan ensimmäistä kertaa Suomessa.

"Paketti- ja logistiikkatoimiala lisättiin, koska se on hyvin olennainen vastuullisuuden näkökulmasta yleisesti sekä myös meneillä olevan pandemian ja verkkokaupan kasvun vuoksi. Matkahuolto tuli mukaan Sustainable Brand Indexiin rytinällä, voittaen toimialallaan muut vahvat brändit, kuten Postin. On selvää, että suomalaiset arvostavat Matkahuollon tehokasta ja vastuullista liiketoimintamallia”, sanoo Sustainable Brand Indexin perustaja Erik Elvingsson Hedén.

Matkahuollon voittamassa paketti- ja logistiikkabrändien kategoriassa olivat mukana Bring, DB Schenker, DHL, Posti ja PostNord. Arvioitavien brändien valintaan vaikuttaa niiden toiminta markkinoilla, markkinaosuus, liikevaihto ja brändin tunnettuus. Matkahuolto sijoittui sijalle 58. kaikkien arvioitujen brändien joukossa.

Uusi vastuullisuusohjelma julkaistu

Vuonna 2020 Matkahuolto toteutti olennaisuusanalyysin yhteistyössä sidosryhmien kanssa vastuullisuusohjelman rakentamiseksi. Matkahuollon ensimmäinen kattava vastuullisuusohjelma valmistui tammikuussa 2021. Ohjelma muodostuu neljästä vastuullisuusteemasta:

  • Pidämme huolta työntekijöistämme

  • Olemme houkutteleva yhteistyökumppani ja palveluntarjoaja

  • Edistämme positiivisia ympäristövaikutuksia

  • Toimintamme hyödyttää ympäröivää yhteiskuntaa

”Vastuullisuus nähdään tärkeänä osana kulttuuriamme jokapäiväisestä tekemisestä lähtien. Keskeisessä roolissa vastuullisuusohjelmassamme ovat kumppanuudet, joiden kanssa voimme saada aikaan laajempaa vaikutusta ympäristöön ja yhteiskuntaan”, kertoo vastuullisuuspäällikkö Viivi Savelius.

Voit lukea lisää vastuullisuusohjelmasta juuri avatuilta verkkosivuiltamme. Julkaisemme myös ensimmäisen vastuullisuusraportin maaliskuun 2021 aikana.

Sustainable Brand Index -tutkimuksesta

Euroopan suurin vastuullisuuteen keskittyvä bränditutkimus Sustainable Brand Index selvittää miten vastuullisina kuluttajat näkevät brändit ja miksi. Vuonna 2021 Pohjoismaissa, Baltiassa ja Hollannissa tehtyihin haastatteluihin osallistui yli 60 000 kuluttajaa, joista 9 900 oli Suomesta. Jokaista brändiä on arvioinut vähintään tuhat kuluttajaa.

”Sustainable Brand Indexin tarkoitus on ajaa agendaa, visualisoida vastuullisen brändin arvoa ja lisätä tietoisuutta vastuullisuudesta osana brändiä ja viestintää”, sanoo Sustainable Brand Indexin perustaja Erik Elvingsson Hedén.

Sustainable Brand Index -tutkimus pohjautuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, ja siinä on otettu huomioon sosiaalinen ja ympäristövastuullisuus. Haastattelut tehtiin 16–75-vuotiaille kuluttajille marraskuun 2020 ja tammikuun 2021 välisenä aikana. Tutkimus on toteutettu Suomessa vuosittain vuodesta 2013 lähtien ruotsalaisen SB Insight Ab:n toimesta. Saat täältä lisätietoja Suomen Sustainable Brand Index- tutkimuksen tuloksista.

Ajankohtaista

10.4.2024
Vappu ja helatorstai – tarkista aikataulut
28.3.2024
Vuosittainen päästölaskentamme on valmistunut – Matkahuollon hiilijalanjälki pieneni merkittävästi vuonna 2023
13.3.2024
Pääsiäismuistio ─ tarkista pääsiäisen aikataulut
Kaikki uutiset

Blogi

27.11.2023
Klaus harrastaa käsitöitä ja pohtii jo lahjaideoita: nyt tilataan tarvikkeet, pian lähetetään joululahjoja
26.9.2023Paketit
Verkkokaupan asiakaskokemus on muutakin kuin toimivat nettisivut – varmista ainakin nämä 5 asiaa
HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa Reitit ja Liput -sovellusReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media