Hyppää sisältöön
Matkahuolto
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Palvelukoordinaattori ja hankekoordinaattori

Etsimme kahta uutta tiimin jäsentä matkustaja- ja liikennöitsijäpalveluihimme.

Palvelukoordinaattorina päätehtävänäsi on Matkahuollon kutsuliikenteen asiakasprojektien suunnittelu ja toteutus sekä käyttöönottoprojektien menestyksellinen läpivienti. Osallistut myös kutsuliikenteen simulointipalvelun tuottamiseen. Olet kiinnostunut uusien kestävän liikkumisen palveluiden konkreettisesta edistämisestä ja tunnet joukkoliikennealaa.

Hankekoordinaattorina päätehtävänäsi on Matkahuollon matkailuhankkeiden suunnittelu ja toteuttaminen osana valtakunnallista sidosryhmäverkostoa. Olet aktiivisessa roolissa Matkahuollon matkailuun suuntautuvissa kehitys- ja pilottihankkeissa. Edellytämme, että olet kiinnostunut kestävän matkailun ja liikkumisen konkreettisesta edistämisestä ja tunnet alan toimintaa. Tehtävänkuva kehittyy osaamisesi mukaan ja erityisesti odotamme sinulta potentiaalia kehittyä asiantuntijaksi matkailun ja liikkumisen toimialojen yhdistämisessä, erityisesti matkaketjuja ja kohteiden saavutettavuutta edistävien digitaalisten palveluiden saralla.

Molemmissa tehtävissä saat keskeisen roolin Matkahuollon uusien matkustaja- ja liikkumispalveluiden kehittämisessä ja toimit aktiivisena osana tiimiä ja Matkahuoltoa. Pääset kehittymään kovan luokan ammattilaiseksi kokeneen asiantuntijan työparina.

Menestymistä tehtävissä tukevat projektiosaaminen ja kehittymismyönteisyys. On hyvä, jos projektityyppinen työ on sinulle luontaista, omaat hyvät vuorovaikutustaidot ja olet asiakasorientoitunut. Kehittymistäsi tukee myös se, että pystyt ottamaan vastuuta ja ohjaamaan omaa työtäsi. Edellytämme lisäksi hyviä Excel-taitoja sekä näyttöä tietojärjestelmien haltuun ottamisesta.

Tarjoamme mahdollisuuden olla mukana rakentamassa uutta Matkahuoltoa vaiheessa, jossa koko Suomen liikennejärjestelmät kehittyvät. Saat olla viemässä toimintaa tulevalle vuosikymmenelle. Sinulla on mukava ja ammattitaitoinen työyhteisö tukenasi. Työpaikka sijaitsee aivan Helsingin keskustassa loistavien kulkuyhteyksien varrella hiljattain uusituissa toimitiloissa. Työsuhteet ovat vakituisia ja kokoaikaisia.

Kiinnostuitko?

Lähetäthän ansioluettelosi sekä hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 8.12. oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi myös kummasta tehtävästä olet kiinnostunut.

Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja kutsumme jatkoon pääsevät hakijat videohaastatteluihin viikosta 50 alkaen.

Lisätietoja tehtävästä antaa Tuomo Kinnunen sähköpostitse tuomo.kinnunen@matkahuolto.fi tai puhelimitse 040 568 4507 24.11. klo 9-11, 1.12. klo 14-16 ja 2.12. 9-11.

Odotamme hakemustasi!

HAE TÄSTÄ

HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitReitit ja Liput kaikkialle Suomeen ReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media

Matkahuolto
Paremmin perillä