Hyppää sisältöön
Matkahuolto
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Palveluneuvojia

Matkahuollossa kuljetamme ahkerasti ihmisiä ja paketteja kaikkialle Suomeen. Meille tärkeää on loistava asiakaskokemus, jonka eteen teemme kaikki yhdessä töitä. Matkahuoltolaiset asiakaspalvelijoista rahdinkäsittelijöihin ja autonkuljettajista ajojärjestelijöihin huolehtivat laadukkaasta ja sujuvasta logistiikasta linja-autoasemilla sekä terminaaleissa. Asiantuntijat tukitoiminnoissa mahdollistavat ja kehittävät palveluita koko ajan digitaalisemmiksi ja monikanavaisemmiksi asiakkaitamme varten. Henkilökunnan hyvinvointi on meille tärkeää sekä myös tuloksellisen ja kannattavan toimintamme perusta. Matkahuollossa logistiikka-alan ammattilaiset rakentavat asiakkaillemme helpoimman tien asioida – oli sitten kyseessä matkustaja- tai pakettipalvelut.

Rekrytoimme uusia osaajia Asiakaspalvelukeskukseemme eripituisiin määräaikaisiin työsuhteisiin.

Matkahuollon asiakaspalvelutiimissä palveluneuvojat vastaavat asiakkaiden kysymyksiin pakettien lähettämiseen liittyvissä asioissa, käsittelevät asiakaspalautteita ja varmistavat sujuvan asiakaskokemuksen aina paketin lähettämisestä perille saakka.

Hakijan on hyvä olla toiminut aiemmin sekä asiakaspalvelutehtävissä, ja omata paineensietokykyä sekä kykyä edistää useampia asioita yhtä aikaa itsenäisesti. Myös ymmärrys asiakaspalvelun merkityksestä erilaisissa kanavissa, kuten puhelimitse, sähköpostitse ja sosiaalisessa mediassa, sekä monipuolinen järjestelmäosaaminen auttavat tehtävässä menestymisessä.

Edellytämme työntekijältä:

  • positiivista asennetta, kykyä kuunnella asiakasta sekä hankkia oikeita ja tarpeenmukaisia tietoja

  • aiempaa kokemusta Contact Center - tai asiakaspalvelutyöstä

  • halua ja kykyä oppia uutta sekä ongelmanratkaisukykyä

  • hyviä kommunikointitaitoja sekä suullisesti että kirjallisesti

  • sujuvaa suomen ja englannin osaamista, ruotsin kielen taito sekä muu kielitaito katsotaan eduksi

Tarjoamme

Työntekijä saa mahdollisuuden päästä työskentelemään vauhdikkaaseen ja mukavaan tiimiin modernein asiakaspalvelutyökaluin vakaassa yhtiössä. Haemme sekä osa-aikaisia että kokoaikaisia työntekijöitä.

Osa-aikaisen työsuhde on määräaikainen vuoden 2021 loppuun. Lisäksi on mahdollisuus työllistyä myös vuodenvaihteen jälkeen osa-aikaisesti.

Kokoaikaisen työsuhde on määräaikainen vuoden 2022 loppuun.

Työvuorot voivat sijoittua myös iltoihin sekä viikonloppuihin. Työpaikka sijaitsee täysin uudistetuissa toimitiloissamme Vantaan Aviapoliksessa. Pandemian aiheuttamasta poikkeustilanteesta johtuen koko asiakaspalvelutiimimme työskentelee tällä hetkellä etänä. Työntekijän perehdytys pyritään järjestämään lähiopetuksena, mikäli tilanne sen sallii, tai vaihtoehtoisesti etänä Teamsin välityksellä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Risto Moilanen puhelimitse numerosta 041 756 3167 4.10. klo 11-14 välillä tai sähköpostitse risto.moilanen@matkahuolto.fi.

Jätäthän hakemuksesi ja liitäthän mukaan myös CV:n viimeistään 13.10.2021 oheisen linkin kautta.

Haastattelemme sopivia hakijoita jo ennen hakuajan päättymistä. Aloitamme perehdytyksen tehtäviin jo ennen Black Fridaystä käynnistyviä joulukiireitä, joten toivomme työntekijän voivan aloittaa lokakuun aikana.

Odotamme hakemustasi!

Hae tehtävään tastä

HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitReitit ja Liput kaikkialle Suomeen ReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media

Matkahuolto
Paremmin perillä