Palveluverkostokoordinaattori
Matkahuolto perustettiin aikoinaan yksi tehtävä mielessä: parantamaan ihmisten ja tavaroiden liikkumista paikasta toiseen. Mikään ei ole oikeastaan muuttunut 90 vuodessa, sillä keskitymme edelleen vain siihen minkä osaamme hitsin hyvin. Paitsi mitä nyt jokunen digitalisaatio ja automaatio ovat mullistaneet alamme täysin viime vuosikymmeninä. Mullistumme murrosten mukana kiitos innovaation (ja ajoittaisen improvisaation). Oli miten oli, teemme päivittäin parhaamme, jotta ihmiset ja paketit olisivat aina paremmin perillä. Tässä kohtaa sinä astut kuvioihin mukaan…
Haemme palveluverkostokoordinaattoria pääkaupunkiseudulle
Palveluverkostokoordinaattori vastaa palvelupisteverkostoon liittyvästä sopimushallinnasta sekä muutos-, ylläpito- ja koulutusprosesseista. Haluamme sinun huolehtivan palvelupisteverkostoon liittyvien rutiinien oikea-aikaisesta suunnittelusta, toteutuksesta, ylläpidosta ja kehittämisestä kaikissa Matkahuollon palvelupisteverkoston pisteissä. Toimit yhteistyössä kaikkien palvelupisteverkoston kumppaneiden ja sisäisten sidosryhmien kanssa.
Vastaat muun muassa siitä, että palvelupisteverkoston prosessit ja dokumentaatio ovat ajan tasalla ja linjassa strategian kanssa. Haluamme sinun varmistavan, että nykyisten ja uusien palvelupistekumppaneidemme polku käyttämään palveluitamme on mutkaton ja lujittaa asiakassuhdetta. Samalla varmistat, että alueelliset sekä kumppanuuksiin liittyvät erityispiirteet tulevat huomioiduksi asiakaspalvelussa ja tuotannossa. Työkavereina sinulla ovat osaava ja motivoitunut palvelupisteverkostotiimi.
Edellytämme näitä taitoja
Soveltuvaa korkeakoulututkintoa esim. markkinoinnista tai kaupalliselta alalta ja/tai 2 vuoden kokemusta koordinoinnista
Hyviä projektinhallintataitoja sekä kykyä hallita laajoja kokonaisuuksia
Oma-aloitteista, tehokasta ja täsmällistä työskentelyotetta
Hyviä Excel-taitoja
Hyviä kommunikointi- ja vuorovaikutustaitoja sekä sujuvaa englannin ja suomen kielen taitoa
Arvostamme myös
Logistiikkatoimialan kokemusta
Osaamisen lisäksi tärkeää tehtävässä menestymisen kannalta on itsenäisyys, aloitteellisuus ja aktiivinen yhteistyö tiimien ja kumppanien kanssa.
Lisätietoja
Palvelupisteverkoston päälliköltä Leila Diovilta – 050 389 0558 15.9. klo 12–13 sekä 21.9. klo 12–13.
Meillä työskennellään joustavasti etätyökaluja hyödyntäen, mutta tarjoamme myös loistavat työtilat huippusijainnilla Helsingin keskustassa. Tehtävää voi hoitaa myös muualla Suomessa. Työsuhde on kokoaikainen ja vakituinen. Sopimuspalkka sijoittuu 3000–3200 €/kk riippuen tehtävään valittavan henkilön osaamisesta ja aiemmasta kokemuksesta.
Lähetäthän ansioluettelosi sekä hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 30.9.2023 oheisen linkin kautta. Pyrimme aloittamaan haastattelut mahdollisimman pian.
Matkahuollon liiketoiminta jakautuu paketti- ja matkustuspalveluihin. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaille täysin digitaaliset palveluketjut ja toimialan paras asiakaskokemus matkojen ja pakettikuljetusten suunnittelussa, ostamisessa, maksamisessa ja seurannassa. Olemme ylpeinä pitäneet Suomea pyörillä jo 90 vuotta. Yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa palveluverkostomme kattaa lähes 2 300 palvelupistettä ympäri Suomen. Meillä työskentelee 450 ammattilaista, joista noin 150 henkilöä asiantuntija- ja johtotehtävissä. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 96,6 miljoonaa euroa. Olemme asettaneet tavoitteeksemme olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Olemme mukana Vastuullinen työpaikka -yhteisössä ja sitoutuneet kehittämään tekemisen tapojamme vastuullisuuden näkökulmasta.