Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Ahti Huvilan asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä Matkahuollon kuljetusten nopeuteen ja toimitusvarmuuteen

Ahti Huvila on toiminut 70 vuotta metsästäjien luottokumppanina

Eteläpohjalaisen kylän ilmeisen sitkeä metsästyskauppa hätyyttelee tänä vuonna 3,5 miljoonan euron vuosiliikevaihdon rajaa. Ahti Huvila myy metsästykseen ja retkeilyyn liittyviä tuotteita ja heillä on oma varasto tuotteille.

Matkahuolto tuli Ahti Huvilan verkkokaupan yhteistyökumppaniksi vuonna 2015

"Asiakkaamme ovat olleet innostuneita Matkahuollon pakettiautomaateista ja laajasta noutopisteverkostosta. Palveluista tulee pääsääntöisesti positiivista palautetta. Aseiden lähettämiseen käytämme henkilökohtaisesti luovutettava palvelua ja sekin on toiminut moitteettomasti. Matkahuollon nopeuteen ja toimitusvarmuuteen olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Käytämme myös VAK kuljetuksia.”, kertoo Olli-Pekka Ojajärvi.

”Olli-Pekan ajatuksiin ja kertomaan on helppo yhtyä. Vaikka me olemme käytännössä tällä hetkellä ainoa pakettikuljettaja Suomessa, jonka kautta korkean turvallisuuden vaativia tuotteita voidaan kuluttajille lähettää, on yhteistyömme kehittynyt mukavasti myös muissa tuotteissa. Olli-Pekan, Pekan ja Seijan kanssa yhteistyö on ollut aina mutkatonta ja rakentavaa”, toteaa Matkahuollon avainasiakaspäällikkö Joonas Peura.

Soini on luvalla sanoen keskellä ei mitään, jotakuinkin Viitasaaren ja Seinäjoen puolivälissä. Pienessä kunnassa asuu runsaat 2 000 ihmistä. Siksi Kirkonkylän varsin verkkainen pääraitti on hiukan yllättävä paikka yhdelle maan suurimmista ja tunnetuimmista metsästysliikkeistä. Yrityksen on perustanut Olli-Pekka Ojajärven isoisä perustamalla kyläkaupan Soiniin. Kyläkaupan valikoima oli laaja, jossa valikoimaan myös tuli metsästykseen liittyvät tuotteet. Seija Ojajärvi kertoo, että hänen Ahti-isänsä aloitti kaupanteon sekatavarakaupasta, joka sijaitsi 7 kilometrin päässä Soinin kirkolta.

Ahti Huvila halusi alusta saakka tehdä asioita toisin kuin muut

Hän ymmärsi, ettei lähiseudun asiakasmäärä riitä suurten volyymien myyntiin. Asiakaskuntaa oli laajennettava kattamaan koko maan. Jo 1960-luvulla hän aloitti aseiden etämyynnin. Siihen aikaan laajempaa etämyyntiä harjoitti oikeastaan vain iso tamperelainen tavaratalo Anttila. Voidaankin katsoa, että Ahti Huvila valoi jo 1960-luvulla sen kaupankäynnin kivijalan, jolla yhtiö seisoo tänäkin päivänä. Alussa Ahti Huvila julkaisi rivimainoksia valtakunnallisissa lehdissä. Niissä oli ainoastaan pitkä lista aseita ja jokaisen perässä hinta. Ja kun kauppias asetti hinnat oikealle kohdalle, alkoi kauppa käydä.

”Alkuaikoina äiti ajoi mopolla 7 kilometriä kylälle lähettämään isän pakkaamia paketteja asiakkaille”, Seija Ojajärvi nauraa. Jo silloin Ahti Huvila ymmärsi, että kaupattavaa tavaraa piti olla varastossa, jotta se saatiin nopeasti matkaan.

Lue lisää historiasta

Aseet ovat olleet Ahti Huvilan valikoimassa aivan alkuajoista lähtien

Vuosikymmenten aikana Ahti Huvilan tuotevalikoima vaihteli niin, että sekatavarakauppa sai väistyä ja välillä myytiin kodinkoneitakin. Asemapaikkakin siirtyi kirkonkylään vuonna 1984.Yhtiön omistajiksi 1990-luvun alussa siirtyneet Seija ja Pekka Ojajärvi päättivät kymmenisen vuotta sitten keskittyä pelkästään aseiden ja muiden metsästysvarusteiden myyntiin. ”Kun samoihin aikoihin tapahtuneet valitettavat kouluampumiset johtivat aselakien kiristyksiin, mielessä kyllä kävi, oliko aseisiin keskittyminen virhe. Mutta koska lähinnä vain käsiaseita koskeva lainsäädäntö kiristyi ja käsiaseiden myynti oli ollut muutenkin vähäistä, selvisimme säikähdyksellä”, Pekka Ojajärvi muistelee.

”Ahti Huvilan liikevaihdosta 60 prosenttia tulee nykyisin verkosta, myymälän myynnin osuus on noin 40 prosenttia. Jopa lähikunnista tilataan tavaraa, vaikka aiemmin niistä tultiin vielä paikan päälle Soiniin ostoksille”, Olli-Pekka kertoo. Hänkin hymyilee. ”Mutta kesällä suhde on noin 50-50”, muistuttaa isä. Koko hyväntuulinen ja ystävällinen yrittäjäperhe hymyilee paljon ja viljelee lämmintä huumoria. Seija Ojajärvi kertoo hoitavansa yhtiön hallinnollisia asioita ja numeroita.

Ahti Huvila on periaatteeltaan edelleen sama kuin 1960-luvulla

Verkkokauppa on nykyisin korvannut rivi-ilmoitukset. Vaikka iso varasto vaatii tietenkin suuren pääoman, on olennaista, että Ahti Huvilalla on varastossa tai hyllyssä tavara, jolla he käyvät kauppaa. Kun Ahti Huvila saa asiakkaan ostoluvan, asiakas saa aseensa seuraavana päivänä”, Pekka Ojajärvi kertoo.

Ja kivijalkakaupan ovikin käy, vaikka Soini ei ole matkan varrella mihinkään. Sattumalta pistäytyviä asiakkaita tai ohikulkijoita ei suuressa, tyylikkäässä ja hyvin varustetussa myymälässä juurikaan näy.

”Meille ajellaan aivan asiasta tehden aina Oulua ja Helsinkiä myöten. Se selittyy sillä, että ne tuotteet, jotka tarjoamme verkkokaupassamme, löytyvät varmasti myös täältä paikan päältä, ” sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Ojajärvi, joka on Pekan ja Seijan poika - ja Ahti Huvilan tyttärenpoika. Kolmannen polven asekauppias vastaa muun muassa liikkeen verkkokaupasta, jota on tehty jo 1990-luvun alusta lähtien.

Isä Pekka Ojajärvi puolestaan kantaa vastuun Soinin myymälän hoitamisesta. ”Välillämme on ollut ankara kilpailu, jossa poika kyllä näyttää vetävän pidemmän korren”, Pekka hymähtää.

Tutustu verkkokauppaamme klikkaamalla logoa!

Ahti Huvila Logo (002)

HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa Reitit ja Liput -sovellusReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media