Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Matkahuolto tukee Fiksuruokaa vastuullisessa missiossa kaikissa kasvuvaiheissa

Mutkatonta yhteistyötä alusta alkaen

Matkahuolto on tukenut Fiksuruokaa hävikin vähentämisessä jo yrityksen alusta alkaen. Matkahuollon kuljetuspalvelu on mukautunut loistavasti Fiksuruoan liiketoiminnan kasvun mukana.


”Matkahuolto oli Fiksuruoka.fi:n ensimmäinen kuljetuskumppani, kun toiminta alkoi syksyllä 2016. Yhteistyö on aina ollut helppoa ja mutkatonta, sekä aluksi 50 paketin, että sittemmin kymmenien tuhansien pakettien kuukausivolyymilla”, kertoo Fiksuruoka.fi:n perustaja Richard Lindroos.

"Fiksuruoka on nopeasti noussut todelliseksi menestystarinaksi kestävän kehityksen ja ruoan hävikin pienentämiseksi sekä ihmisten arjen helpottamiseksi Suomessa, vieläpä edullisesti. On mahtavaa olla mahdollistamassa ja kehittämässä tällaista toimintaa. Arvot ja tavoitteetkin ovat samat kuin meillä Matkahuollossakin," kertoo Matkahuollon aluemyyntipäällikkö Janne Jaskara.

Fiksuruoka tekee vastuullisuudesta helppoa


Fiksuruoka.fi on vuonna 2016 perustettu ruoan verkkokauppa, joka pyrkii vähentämään ruokahävikkiä ja samalla tarjoamaan asiakkailleen laajan valikoiman edullista ruokaa sekä käyttötavaraa.  Espoon toimistolla työskentelee tällä hetkellä yli 30 fiksuruokalaista. Fiksuruoan varasto sijaitsee Turussa, josta tilaukset lähtevät liikkeelle kaikkialle Suomeen.

Fiksuruoan verkkokaupan valikoima koostuu pääosin hävikkiuhan alle joutuneista poisto- ja jäännöseristä

Fiksuruoka ostaa tuotteet suomalaisilta valmistajilta, maahantuojilta ja tukkuketjuilta. Hävikkisyitä on useita, esimerkiksi tuotteen poistuminen valikoimasta, uudistunut myyntipakkaus, liian suuri varasto tai lähestyvä parasta ennen -päiväys. Sen sijaan, että nämä tuotteet joutuisivat suoraan hävitettäviksi, tuo Fiksuruoka ne mieluummin luontoa säästäen jokaisen ostettavaksi halpaan hintaan. Samalla tavarantoimittajien arki helpottuu, kun he pääsevät eroon tuote-eristä, jotka eivät ehkä muuten menisi kaupaksi.

Vastuullisuustyö yhdistää Fiksuruokaa ja Matkahuoltoa

Suomalaiset kuluttajat ovat valinneet Matkahuollon vastuullisimmaksi paketti- ja logistiikkabrändiksi vuoden 2021 Sustainable Brand Index™ -tutkimuksessa. Tutkimus perustuu kuluttajien näkemyksiin ja arvioon brändien vastuullisuudesta.

100 % hyvitetty hiilijalanjälki

Ruokahävikin vähentäminen on Fiksuruoan missio. Se on syy, minkä vuoksi Fiksuruoka sai alun perin alkunsa ja mikä inspiroi fiksuruokalaisia valtavasti tänäkin päivänä. Ruokahävikin vähentäminen on jo itsessään tosi hyvä juttu ympäristön kannalta, mutta Fiksuruoka haluaa vaikuttaa myös päästöihin, jotka syntyvät sen toiminnasta. Niinpä Fiksuruoka hyvittää koko hiilijalanjälkensä suojelemalla suomalaista metsää.


Tämä tarkoittaa sitä, että myös jokainen toimitettu Fiksuruoka-paketti on hiilineutraali!
Vaikka Fiksuruoan vuosittainen hiilijalanjälki on hyvitetty, pyrkii Fiksuruoka pienentämään toiminnasta väistämättä syntyviä päästöjä jo suoraan omalla tekemisellä esimerkiksi pakkausmateriaalien, varastoinnin ja kuljetuksen osalta.

Tutustu Fiksuruoka.fi verkkokauppaan klikkaamalla alla olevaa logoa

FIksuruoka logo 700px (002)

HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa Reitit ja Liput -sovellusReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media