Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Kansalaisten luottamus Matkahuoltoon vahvistunut merkittävästi

22.10.2020

Matkahuolto teki kansalaisten mielissä maineloikan positiiviseen suuntaan. Tulos selviää T-Median vuosittaisesta Luottamus&Maine-tutkimuksesta, joka julkaistiin tänään, 22. lokakuuta. 

Matkahuollon tulos oli parantunut viime vuodesta kaikilla tutkimuksen osa-alueilla ja kansalaisten luottamus Matkahuoltoon oli vahvistunut merkittävästi. Erityisen positiivisesti vastaajat arvioivat Matkahuollon tuotteita ja palveluita. Luottamus&Maine-tutkimus mittaa mainetta kahdeksan eri ulottuvuuden kautta, joita ovat esimerkiksi innovaatiot, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut ja vastuullisuus.

Vaikka Matkahuollon maine oli kehittynyt myönteisesti, tutkimuksesta löytyi myös kehitettäviä alueita. Matkahuollossa onkin valittu keskeisiksi kehityskohteiksi ensiluokkainen asiakaskokemus ja palvelujen digitalisoiminen. Tutkimus osoittaa, että jo tehtyjen toimenpiteiden lisäksi vuorovaikutusta on tärkeää kehittää jatkossakin ja innovaatioista on viestittävä entistä tehokkaammin. Logistiikka-ala ei ole tunnettu erityisen positiivisesta asiakaskokemuksesta. Nimenomaan tässä Matkahuolto haluaa olla jatkossa edelläkävijä.

”Viimeisen vuoden kuluessa olemme uudistaneet kuluttajille suunnatut Pakettipalvelut ja avanneet uuden, aidot matkaketjut mahdollistavan Reitit ja Liput -sovelluksen. Vuoden loppuun mennessä otamme myös käyttöön mm. uusia asiakaskokemuksen kehittämisessä auttavia järjestelmiä. Uskomme, että nämä uudistukset auttavat meitä parantamaan entisestään myös vuorovaikutusta ja asiakkaiden kokemusta Matkahuollon uudistuvuudesta”, sanoo asiakaskokemus- ja markkinointijohtaja Johanna Haanpää.

Matkahuolto on menestynyt muissakin tutkimuksissa erinomaisesti. Esimerkiksi Pakettipalveluiden osalta Matkahuolto on saanut tutkimuksissa alan parhaan suositteluindeksin ja mainittu positiivisimmaksi pakettitoimijabrändiksi, jolla on tyytyväisimmät asiakkaat.

”Maineemme on näiltä osin hyvällä tasolla. Asiakaskokemuksen ja digitalisaation lisäksi haluamme ensi vuonna nostaa aiempaa enemmän esiin vastuullisuutta. Tämän eteen teemme parhaillaan paljon työtä”, Haanpää jatkaa.

Luottamus&Maine on T-Median kehittämä tutkimus, joka mittaa Suomessa toimivien organisaatioiden maineitta kansalaisten keskuudessa. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselyllä 11.6.–2.8.2020.

Ajankohtaista

10.4.2024
Vappu ja helatorstai – tarkista aikataulut
28.3.2024
Vuosittainen päästölaskentamme on valmistunut – Matkahuollon hiilijalanjälki pieneni merkittävästi vuonna 2023
13.3.2024
Pääsiäismuistio ─ tarkista pääsiäisen aikataulut
Kaikki uutiset

Blogi

27.11.2023
Klaus harrastaa käsitöitä ja pohtii jo lahjaideoita: nyt tilataan tarvikkeet, pian lähetetään joululahjoja
26.9.2023Paketit
Verkkokaupan asiakaskokemus on muutakin kuin toimivat nettisivut – varmista ainakin nämä 5 asiaa
HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa Reitit ja Liput -sovellusReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media