Hyppää sisältöön
Matkahuolto
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Matkahuolto ja Wolt yhteistyöhön – Paketit kotiin jopa tunnissa

31.10.2022

Matkahuolto ja teknologiayhtiö Wolt käynnistävät yhteistyön, jonka myötä paketit on jatkossa mahdollista saada kotiovelle toimitettuna jopa tunnissa. Kuljetusyhteistyötä pilotoidaan lokakuusta alkaen pääkaupunkiseudun alueella.

Verkkokaupan kasvun myötä asiakkaiden odotukset ja tarpeet kehittyvät vauhdilla. Kuljetukselta odotetaan entistä tarkempaa seurattavuutta ja nopeutta sekä mahdollisuutta sovittaa kotiin toimitettavien pakettien kuljetusaika oman päivärytmin ja aikataulun mukaisesti.

Vastaanottaja on jo nyt voinut sopia Matkahuollon kanssa ajan, jolloin haluaa paketin saapuvan kotiovelleen. Matkahuollon ja Woltin uuden yhteistyön ansiosta vastaanottajan on jatkossa mahdollista valita kotiin toimitettavalle paketille Wolt-kuljetus, jolloin hän saa pakettinsa tunnin sisällä toimitusajan sopimisesta.

Toimitusajan sopiminen käy helposti Matkahuollon Paketit-sovelluksessa. Vastaanottaja saa sovelluksen kautta ilmoituksen, kun paketti on valmis kuljetettavaksi kotiin. Kun toimitusvaihtoehdoksi on valittu Wolt, käy yhtiön lähettikumppani noutamassa paketin Matkahuollosta ja toimittaa sen perille tunnin sisällä. Paketin kulkua voi seurata Paketit-sovelluksessa Woltista tutun karttanäkymän avulla.

“Matkahuollon pitkäaikainen kokemus ja osaaminen verkkokaupan kuljetuksista yhdistettynä Woltin alueellisiin pikatoimituksiin tarjoaa ainutlaatuisen palvelukokonaisuuden Matkahuollon verkkokauppa- ja kuluttaja-asiakkaille. Nyt käynnistynyt yhteistyö vahvistaa entisestään Matkahuollon asiakaskokemusta ja luo pohjan täysin uudentyyppisten palveluiden kehittämiseen myös tulevaisuudessa”, Matkahuollon liiketoimintajohtaja Kati Nevalainen sanoo.

Woltin Suomen maajohtaja Joel Järvinen kertoo toimitusten nopeuden olevan tärkeä asia nykypäivän asiakkaille: "Suomalaiset kuluttajat käyttävät mielellään digitaalisia palveluita ja arvostavat niiden tuomia hyötyjä. Meidän teknologiamme mahdollistaa sen, että Matkahuollon kautta tilannut asiakas saa tarvitsemansa tuotteen niin pian kuin mahdollista. Olemme vakuuttuneita siitä, että suomalaiset ottavat pikatoimitusvaihtoehdon ilomielin käyttöön".

Pilotti toteutetaan pääkaupunkiseudulla noin 10 kilometrin säteellä Helsingin keskustasta, jossa palvelu toimii arkisin klo 7.30–18.30 seuraavilla postinumeroalueilla: 00100, 00120, 00130, 00140, 00150, 00160, 00170, 00180, 00200, 00210, 00220, 00230, 00240, 00250, 00260, 00270, 00280, 00290, 00300, 00310, 00320, 00330, 00340, 00350, 00380, 00500, 00510, 00520, 00530, 00540, 00550, 00560, 00570, 00580, 00590, 00600, 00610, 00810, 02100, 02110, 02120, 02150, 02160.

Woltin kuljetuksen voi valita sellaisille paketeille, jotka on verkkokaupasta tilattu Matkahuollon kotiinkuljetuksella ja joiden enimmäiskoko on 25 kg ja 25 x 50 x 70 cm.

Paketit-sovellus tarjoaa Woltia vaihtoehtona automaattisesti aina, kun se on käytettävissä. Wolt- kuljetuksen hinta on 2,90 €.

Pilotoinnin aikana kerätään asiakaspalautetta ja selvitetään yhteistyön laajentamista myös muihin kaupunkeihin ja muihin pakettituotteisiin.

Toimi näin, kun haluat valita nopean Wolt-kuljetuksen:

  1. Lataa Matkahuollon Paketit-sovellus sovelluskaupastasi

  2. Saat Paketit-sovelluksen kautta ilmoituksen, kun paketti on valmis kuljetettavaksi kotiin.

  3. Valitse ja maksa Wolt-kuljetus, jos haluat nopeuttaa kotiinkuljetuksen.

  4. Kun olet valinnut toimitusvaihtoehdoksi Wolt, yhtiön lähettikumppani käy noutamassa paketin Matkahuollosta ja toimittaa sen perille tunnin sisällä.

  5. Voit seurata paketin kulkua luoksesi Matkahuollon Paketit-sovelluksessa Woltista tutun karttanäkymän avulla.

Lue lisää verkkosivuiltamme

Ajankohtaista

2.12.2022
Itsenäisyyspäivänä poikkeuksia bussiaikatauluissa ja aukioloajoissa
28.11.2022
Uusi, maksuton chat-palvelu Paketit-sovelluksessa  
25.11.2022
Matkahuolto kehittää palveluitaan Itä-Suomen alueella
Kaikki uutiset →

Blogi

HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa sovellus ja osta liputReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media

Matkahuolto
Paremmin perillä