Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Matkahuolto kehittää palveluitaan Itä-Suomen alueella

25.11.2022

Matkahuolto tekee muutoksia Iisalmen, Kajaanin ja Kuopion asemilla sekä Joensuun terminaalissa, joiden toiminnot siirtyvät liikkeen luovutuksilla yhteistyökumppaneille. Iisalmessa ja Kajaanissa yhteistyökumppani on Kuljetus Kari Rönkkö Oy ja toiminnot siirtyvä Iisalmen osalta 1.2.2023 ja Kajaanin osalta 1.3.2023. Joensuussa ja Kuopiossa yhteistyökumppani on Savon Kuljetus Oy ja toiminnot siirtyvät 1.2.2023. Asemilla työskentelevät 27 henkilöä siirtyvät kumppaneiden palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä.

Matkahuollon palvelut säilyvät alueilla ja valtakunnallisina

Asemilla sijaitsevat pakettipalvelupisteet sulkeutuvat Iisalmessa ja Kuopiossa 1.2. ja Kajaanissa 1.3.2023, mutta palvelut säilyvät. Matkahuollon pakettipalveluita saa jatkossakin Iisalmessa kahdeksasta, Kajaanissa 13 ja Kuopiossa 31 pakettiautomaatista ja henkilökohtaisesti palvelevasta palvelupisteestä, joista voi noutaa ja lähettää paketteja kaikkina viikonpäivinä laajoin aukioloajoin. Joensuussa puolestaan palvelee asiamies ja 20 muuta palvelupistettä. Myös alueiden nouto- ja jakelupalvelut säilyvät ennallaan eli esimerkiksi kotiovelle tilatut paketit toimitetaan kuten tähänkin asti.

Matkahuollon keräämän asiakaspalautteen mukaan suomalaiset ovat siirtyneet ostamaan bussilippunsa digitaalisista kanavista ja myös toivovat saavansa palvelut pääasiassa mobiilissa ja verkossa. Tällä hetkellä kertalipuista jo lähes 99 % ostetaan digitaalisista kanavista. Matkakorttien myynti jatkuu Iisalmen, Kajaanin ja Kuopion asemilla sekä Joensuun asiamiehellä ensi vuoden kesään asti, kunnes nykyiset lipputuotteet on digitalisoitu siten, että asiakkaat voivat ostaa ja hallinnoida kaikkia lippujaan ajasta ja paikasta riippumatta Reitit ja Liput -sovelluksessa ja hakea aikatauluja ja ostaa lippuja myös Matkahuollon verkkosivuilta.

Taustalla kehittyvät asiakastarpeet ja toiminnan tehostaminen

Muutosten taustalla ovat asiakkaiden muuttuneet tarpeet ja tarve tehostaa toimintaa alueella. Muutoksen avulla saavutetaan skaalautuva, kustannustehokas, luotettava ja asiakaslähtöinen tuotantomalli, jonka avulla Matkahuolto pystyy kehittämään pakettipalveluitaan entistäkin tehokkaammaksi sekä vastaamaan asiakkaiden nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti.

Muutokset mahdollistavat läpinäkyvät, joustavat ja nopeat pakettipalvelut, joita voi hallinnoida niin verkossa kuin Paketit-sovelluksessa. Lisäksi muutos mahdollistaa sekä monipuoliset aikataulu- ja lippupalvelut, mm. sovelluksen kautta ovelta ovelle reitittämisen ja sopivat liput tarjoavan sovelluksen kauttasopivien lippujen tarjoamisen. Liikennöitsijöille muutos mahdollistaa sen, että he voivat liikennöidä niin markkinaehtoisesti kuin osallistua viranomaisten kilpailutuksiin.

Ajankohtaista

28.3.2024
Vuosittainen päästölaskentamme on valmistunut – Matkahuollon hiilijalanjälki pieneni merkittävästi vuonna 2023
13.3.2024
Pääsiäismuistio ─ tarkista pääsiäisen aikataulut
13.3.2024
Kellot siirretään kesäaikaan 31.3. – vaikutukset bussiaikatauluihin
Kaikki uutiset

Blogi

27.11.2023
Klaus harrastaa käsitöitä ja pohtii jo lahjaideoita: nyt tilataan tarvikkeet, pian lähetetään joululahjoja
26.9.2023Paketit
Verkkokaupan asiakaskokemus on muutakin kuin toimivat nettisivut – varmista ainakin nämä 5 asiaa
HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa Reitit ja Liput -sovellusReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media