Hyppää sisältöön
Matkahuolto
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Matkahuolto kehittää palveluitaan Kokkolan, Seinäjoen ja Vaasan sekä Jyväskylän ja Tampereen alueella

13.1.2023

Matkahuolto tekee muutoksia palveluissaan Kokkolan, Seinäjoen ja Vaasan asemilla, joiden toiminnot siirtyvät liikkeen luovutuksilla Huhtala Logistics Oy:lle. Seinäjoella toiminnot siirtyvät 1.4.2023 ja Kokkolassa ja Vaasassa 1.5.2023. Asemilla työskentelevät 28 henkilöä siirtyvät kumppaneiden palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä.

Lisäksi Matkahuolto suunnittelee Jyväskylän ja Tampereen asemien toimintojen siirtämistä alueilla sijaitseviin logistiikkaterminaaleihinsa. Tämän vuoksi asemilla käynnistyvät 19.1.2023 muutosneuvottelut. Vaikka asemien toiminnot siirtyisivät logistiikkakeskukseen muutosneuvotteluiden tuloksena, jatkuvat Matkahuollon palvelut alueilla.

Matkahuollon palvelut säilyvät alueilla ja valtakunnallisina

Kokkolassa on 12, Seinäjoella 19, Vaasassa 22, Jyväskylässä 33 ja Tampereella 41 laajoin aukioloajoin kaikkina viikonpäivinä palvelevaa Matkahuollon palvelupistettä, joista voi noutaa ja lähettää paketteja. Myös alueiden nouto- ja jakelupalvelut säilyvät ja esimerkiksi kotiovelle tilatut paketit toimitetaan kuten tähänkin asti. Valtakunnallisesti pakettiasiakkaita palvelee jo yli 2000 palvelupistettä kautta maan.

Lipunmyynti asemilla jatkuu 30.6.2023 asti, kunnes nykyiset lipputuotteet on digitalisoitu siten, että asiakas voi ostaa ja hallinnoida kaikkia lippujaan ajasta ja paikasta riippumatta Reitit ja Liput -sovelluksessa ja hakea aikatauluja ja ostaa lippuja Matkahuollon verkkosivuilta.

Taustalla kehittyvät asiakastarpeet ja toiminnan tehostaminen

Muutosten taustalla ovat toisaalta tarve tarkastella kustannuksia ja tehostaa toimintaa, toisaalta asiakkaidemme muuttuneet tarpeet. Verkko- ja vertaiskauppoja käyttävien kuluttajien osuus on noussut ja digitaalisuudesta on tullut perusedellytys. Pakettien odotetaan saapuvan yön yli, niiden kulkuun halutaan vaikuttaa ja paketit halutaan noutaa läheltä kaikkina vuorokauden aikoina. Samalla suomalaiset suosivat yhä enemmän itsepalvelua. Niin kerta- kuin kausi- ja sarjaliput halutaan hankkia joustavasti verkosta ja sovelluksista silloin, kun itselle parhaiten sopii.

Muutoksen kautta saavutamme joustavan, kustannustehokkaan ja asiakaslähtöisen tuotantomallin, jonka avulla pystymme kehittämään pakettipalveluitamme vastaamaan asiakkaiden nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin alueellisesti ja valtakunnallisesti entistä paremmin. Muutosten jälkeen kuluttajia palvelevat nopeat ja luotettavat pakettipalvelut, joita voi hallinnoida sekä verkossa että Paketit-sovelluksessa.

Digitaalisissa kanavissa tarjoamme nyt jo monipuoliset aikataulu- ja lippupalvelut, kuten sovelluksen ehdottamien sopivien lipputuotteiden ostamisen. Vuoden 2023 aikana loputkin paperiset liput digitalisoidaan ja kausi- ja sarjaliput siirtyvät mobiilisovellukseen.

Ajankohtaista

9.1.2023
Henkilökuljetusten arvonlisävero poistuu 1.1.–30.4.2023
9.1.2023
Koronan vaikutukset
4.1.2023
Torin ja Matkahuollon yhteistyö tiivistyy
Kaikki uutiset →

Blogi

HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa sovellus ja osta liputReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media

Matkahuolto
Paremmin perillä