Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Matkahuolto on alansa arvostetuin brändi

16.12.2021

Matkahuolto on suomalaisten eniten arvostama kuljetus- ja logistiikka-alan brändi. Tämä käy ilmi Taloustutkimuksen ja Kauppalehden Brändien arvostus 2021 -tutkimuksesta.

Kuljetus- ja logistiikka-ala muuttuu vauhdilla. Verkkokaupan kasvun jatkuessa myös paketteja liikkuu entistä enemmän. Samalla kuluttajat ovat entistä tiedostavampia ja odottavat kuljetuksilta nopeutta, läpinäkyvyyttä ja joustavuutta.

Matkustamisessa ja liikkumisessa korostuu ilmastoystävällisyys. Joukkoliikenne on vaihtoehto, mutta houkuttelevuuden lisäämiseksi sen tulee olla helppoa.

Matkahuolto on kuljetus- ja logistiikka-alan arvostetuin brändi

Matkahuolto nousi vuosittain toteuttavassa Brändien arvostus -tutkimuksessa oman toimialansa arvostetuimmaksi brändiksi verrattuna muihin matkustamisen ja liikkumisen brändeihin ja pakettibrändeihin. Arvostusindeksi mitataan kaikkien tutkimukseen vastanneiden kesken.

”Matkahuollon kehitystä on viime vuosina ohjannut vahvasti digitaalisuuden lisäksi asiakaskeskeisyys. Haluamme vastata niin liikkumisen ja matkustamisen kuin tavaroiden kuljettamisen tarpeisiin huolehtimalla siitä, että meillä on toimivien palvelujen lisäksi erinomainen asiakaskokemus. Tämän vuoden nousu tutkimuksessa oman alamme arvostetuimmaksi brändiksi on merkittävä asia meille ja olemme siitä kiitollisia. Teemme jatkossakin kaikkemme pysyäksemme arvostuksen kirkkaimmassa kärjessä”, Matkahuollon toimitusjohtaja Janne Jakola kommentoi tutkimuksen tuloksia.

Matkahuollolla positiivisin imago ja uskollisimmat asiakkaat

Brändien arvostus -tutkimuksen mukaan Matkahuollolla on oman alansa positiivisin imago ja sitoutuneimmat asiakkaat. Myös asiakastyytyväisyysindeksi kasvoi merkittävästi ja Matkahuollon sijoitus oli sillä mitattuna toinen kaikista brändeistä.

”Palveluiden kehittäminen on tapahtunut asiakkaiden ehdoilla. Esimerkkinä tästä pyysimme asiakkailtamme julkista kritiikkiä pakettipalveluista ”Ei haukku haavaa tee” -kampanjan merkeissä vuoden 2020 lopulla. Saimme tutkimuksesta paljon kallisarvoista tietoa toimintamme parantamiseksi. Myös matkustuksen osalta maailma on muuttumassa. Matkustajaliikenteen puolella julkaisimme viime vuonna Reitit ja Liput -sovelluksen, joka on maailman ensimmäinen valtakunnallinen, eri joukkoliikennemuodot yhdistävä ja osoitteesta osoitteeseen reitittävä sovellus, josta voi ostaa myös liput koko matkaketjulle”, jatkaa Janne Jakola.

”Hienointa on kuitenkin se, miten digitalisaation kehittäminen on otettu positiivisesti koko yhtiössä vastaan ja jokainen matkahuoltolainen on sitoutunut muutokseen. Uskomme innostuneen ja yhdessä tekemisen ilon näkyvän myös yrityksen ulkopuolelle”, summaa Janne Jakola lopuksi.

Päättäjät arvostavat erityisesti Matkahuollon luotettavuutta ja toimintavarmuutta

Matkahuolto oli kärkijoukoissa myös Taloustutkimuksen työelämän päättäjille toteuttamassa toimialatutkimuksessa, jossa Matkahuollon sijoitus oli yleisarvosanalla toinen yhteensä 22:n tutkitun kuljetus- ja logistiikka -alan brändin joukossa.

Vastaajat nimesivät kuljetustoimialan yrityskuvatekijöistä tärkeimmiksi luotettavuuden ja toimintavarmuuden. Matkahuollon sijoitus oli toinen.

Brändien arvostus 2021 -tutkimuksessa selvitettiin 559 brändin arvostus suomalaisten keskuudessa. Tutkimus toteutettiin helmi-toukokuussa 2021 ja sen kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Matkahuolto jatkoi nousuaan kaikkien brändien osalta sijalta 97. sijalle 77.

Työelämän päättäjät TEP 2021 –tutkimuksessa selvitettiin työelämän päättäjien näkemyksiä yhteensä 12 eri toimialalla toimivasta 150 yrityksestä. Tutkimus toteutettiin syys-lokakuussa 2021 ja sen kohderyhmänä olivat eri toimialojen edustavat päättäjät. Maantieteellisesti otos kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Ajankohtaista

28.3.2024
Vuosittainen päästölaskentamme on valmistunut – Matkahuollon hiilijalanjälki pieneni merkittävästi vuonna 2023
13.3.2024
Pääsiäismuistio ─ tarkista pääsiäisen aikataulut
13.3.2024
Kellot siirretään kesäaikaan 31.3. – vaikutukset bussiaikatauluihin
Kaikki uutiset

Blogi

27.11.2023
Klaus harrastaa käsitöitä ja pohtii jo lahjaideoita: nyt tilataan tarvikkeet, pian lähetetään joululahjoja
26.9.2023Paketit
Verkkokaupan asiakaskokemus on muutakin kuin toimivat nettisivut – varmista ainakin nämä 5 asiaa
HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa Reitit ja Liput -sovellusReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media