Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluAjankohtaistaJoulu
Kirjaudu

Matkahuolto pronssitasolle ensimmäisessä EcoVadis-arvioinnissaan

30.8.2024

Olemme saavuttaneet pronssitason ensimmäisessä EcoVadis-arvioinnissamme. EcoVadis arvioi vastuullisuustyömme onnistuneen hyvin työelämän käytäntöjen ja ihmisoikeuksien, toiminnan eettisyyden sekä kestävien hankintojen osalta. Ympäristökategoriassa ylsimme jopa edistyneelle tasolle.

Saimme kiitosta kattavasta kasvihuonekaasujen hallintajärjestelmästämme, joka on kolmannen osapuolen todentama ja linjassa kansainvälisten standardien kanssa. Kehittämisen varaa on erityisesti kestävissä hankinnoissa.

Pronssitason saavuttaa 35 prosenttia arvioiduista yrityksistä.

Arviointikriteerit ja tulevaisuuden tavoitteemme

EcoVadis on maailman johtava yritysten toimintaa kestävän kehityksen näkökulmasta arvioiva taho, joka on arvioinut yli 130 000 yrityksen vastuullisuustyötä ympäri maailman. EcoVadis tarkastelee yritysten toimintaa neljän kestävän kehityksen teeman kautta: ympäristö, työelämän käytännöt, toiminnan eettisyys sekä kestävät hankinnat. Arviointikriteerit perustuvat kansainvälisiin kestävän kehityksen standardeihin ja periaatteisiin, kuten YK:n Global Compact, Global Reporting Initiative (GRI) ja ISO 26000.

Arvioinnin perusteella pystymme hahmottamaan paremmin sekä vastuullisuustyömme vahvuudet että tulevaisuuden kehityskohteet sekä vertaamaan edistymistämme muihin saman toimialan yrityksiin. Kestävät hankinnat ovat mukana uudessa vastuullisuusohjelmassamme, josta tiedotamme lisää syksyn aikana.

Tavoitteenamme on saavuttaa kultataso strategiakauden loppuun eli vuoteen 2027 mennessä. Saat lisätietoja vastuullisuussitoumuksistamme ja -sertifikaateistamme verkkosivuiltamme.

Ajankohtaista

15.12.2025
Joulun ruuhkahuippu ajoittuu bussiliikenteessä aatonaattoon - nämä ovat joulun suosikkikohteet
11.12.2025
Henkilökuljetusten arvonlisävero laskee 1.1.2026
2.12.2025
Joulun ja vuodenvaihteen palvelu- ja aikataulumuutokset – katso kooste
Kaikki uutiset
HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

AikataulutMatkaliputReitit ja Liput -sovellusSuosituimmat reititReittiopasKamppiMatkailuOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media