Hyppää sisältöön
Matkahuolto
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Matkahuolto tuplaa automaattien määrän verkostossaan 2020

6.5.2020

Matkahuolto kasvattaa verkostoaan 300 uudella Pakettipisteen automaatilla vuoden loppuun mennessä. Vuoden lopussa Matkahuollon kuljettamia paketteja voi noutaa jo lähes 700 pakettiautomaatista.

Entistä useampi valitsee noutopaikaksi pakettiautomaatin

Suomalaiset ovat löytäneet hyvin Matkahuollon verkostoon kuuluvat Pakettipisteen pakettiautomaatit, sillä niiden kautta on kulkenut jo 1,5 miljoonaa pakettia. Automaattien suosio noutopisteinä on lisääntynyt viime vuosina huomattavasti ja koronatilanne on ennestään kasvattanut niiden käyttöä.

Aiempien tutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat pakettiautomaateissa ennen kaikkea helppoutta, automaattien läheisyyttä ja itselle sopivia aukioloaikoja. Verkostoa kasvattamalla Matkahuolto haluaa vastata kuluttajien toiveeseen lisätä Matkahuollon verkostoon kuuluvia automaatteja suomalaisten arkireittien varrelle.

Automaattiverkosto kasvaa yhteistyössä Lehtipisteen kanssa

Matkahuolto avaa uudet 300 automaattia yhteistyössä Lehtipisteen kanssa. Yhteistyö alkoi jo vuonna 2018 kun Lehtipiste avasi valtakunnallisen Pakettipiste-verkostonsa. Suurin osa Matkahuollon verkostoon kuuluvista automaateista on Pakettipiste-automaatteja.

”Lehtipiste on erikoistunut aikataulukriittisiin kuljetuksiin sekä kuluttajien palvelemiseen automaattiverkoston avulla. Vuodessa kasvatimme automaattien määrän yli 300:aan. Verkkokaupan kasvu tulee jatkumaan tulevaisuudessa edelleen ja automaattien avulla tullaan kattamaan suuri osa pakettivolyymin kasvusta. Lehtipisteen tutkimuksen perusteella Pakettipiste-automaatteja käyttävien kuluttajien asiakaskokemus on erittäin korkea”, kertoo myyntijohtaja Erkki Vehman Lehtipisteeltä.

”Olemme tyytyväisiä voidessamme laajentaa pakettiautomaattiverkostoa Lehtipisteen kanssa. Asiakkaamme ovat nopeasti löytäneet Lehtipisteen Pakettipiste-automaatit, sillä ne sijaitsevat keskeisillä paikoilla ja ovat helppokäyttöisiä. Lehtipiste on ottanut hyvin huomioon Matkahuollon ja sen asiakkaiden tarpeet automaattiensa kehittämisessä”, kertoo Matkahuollon Pakettipalvelut-liiketoiminnan johtaja Kati Nevalainen.

Matkahuollon kuljettamien pakettien määrä kasvussa

Korona on muuttanut nopeasti ihmisten arkea. Kun liikkumista ja sosiaalisia kontakteja on rajoitettu, kuluttajat asioivat entistäkin mieluummin verkossa. Uudet kohderyhmät ovat siirtäneet ostoksia verkkoon ja verkosta ostetaan paitsi aiempaa enemmän, myös täysin uusia tuoteryhmiä.

”Viime vuonna kuljetimme lähes 20 miljoonaa pakettia ja kasvu on jatkunut koko alkuvuoden sekä kiihtynyt nyt erityisesti koronan vaikutuksesta. Noutopisteisiin kuljettamiemme pakettien määrä lähes tuplaantui maalis-huhtikuussa”, sanoo Kati Nevalainen. ”Erityisen iloinen olen siitä, että kasvu on ollut vilkkainta kotimaisissa verkkokaupoissa.”, Kati Nevalainen jatkaa.

Pakettisesonki painottuu syksyyn, alkaen marraskuun lopussa Black Fridaysta ja jatkuen sen jälkeen joulusesonkina. ”Varaudumme muutoksilla syksyn sesonkeihin, jotta verkostomme kapasiteetti on riittävä ja pystymme varmistamaan, että asiakkaat pääsevät noutamaan pakettinsa haluamastaan palvelupisteestä”, lisää Kati Nevalainen.

Matkahuollolla on jo tällä hetkellä Suomen laajin henkilökohtaiseen palveluun perustuva palvelupisteverkosto, johon kuuluu 1600 palvelupistettä ja pakettiautomaattia, mm. Matkahuolto-asiamiehiä, K-Ryhmän myymälöitä, R-kioskeja ja S-ryhmän myymälöitä. Matkahuollon palvelupisteiden määrä kasvaa laajennetun pakettiautomaattiverkoston myötä yli 2000 pisteeseen vuoden loppuun mennessä.

Ajankohtaista

8.5.2023
Helatorstain muistio 2023: Tarkista bussiaikataulut ja osta liput etukäteen
27.4.2023
Valtakunnalliset sarjaliput uudistuvat 1.5.2023 – osta nyt kätevästi Reitit ja Liput -sovelluksesta
24.4.2023
Matkahuolto investoi kasvuun ja asiakaskokemukseen – tavoitteena myös kansainväliset asiakkuudet
Kaikki uutiset

Blogi

HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitTutustu ja lataa äppiReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media

Matkahuolto
Paremmin perillä