Tänä kesänä voit hypätä bussin kyytiin tietämättä edes määränpäätä - Matkahuollon Mysteerimatkojen suosio yllätti

Kotimaan matkailu kiinnostaa suomalaisia yhä enemmän, ja erityisesti kesälomakausi saa ihmiset etsimään lähiseudulta uusia, helposti saavutettavia kohteita. Jos kohteen valitseminen tuntuu haastavalta, voi sen myös jättää yllätykseksi: Matkahuolto myy nyt lippuja päivän mittaiselle bussimatkalle, jonka kohde paljastuu matkustajille vasta perillä.
Mysteerimatka on Matkahuollon heinäkuun alussa järjestämä, päivän mittainen meno-paluu-retki kymmenellä eurolla – ilman tietoa siitä, minne ollaan matkalla. Määränpää selviää vasta perillä, kun kuljettaja jakaa matkustajille suljetut kirjekuoret.
Matkalle lähdetään Helsingistä, Jyväskylästä ja Oulusta 1.7. aamulla klo 9. Matkustaja voi vaikuttaa kohteeseen valitsemalla oman mieltymyksensä mukaan kylän, kaupungin, rantakohteen tai sysimetsän. Lopullinen määränpää on kuitenkin yllätys – mutta aina aito kotimainen kesän lomakohde. Matkapäivän kesto vaihtelee hieman kohteen mukaan, mutta luvassa on koko päivän reissu, josta suurin osa kuluu perillä kohteessa.
”Jo varsin lyhyenkin matkan päässä isoista kaupungeista on lukuisia kiinnostavia ja yllättäviä kohteita. Vaikka Mysteerimatkat on tempauksena kevyt ja leikkisä, tahdomme sen avulla konkretisoida, kuinka vaivattomasti kotimaan kiinnostaviin kohteisiin pääsee ilman omaa autoa”, kertoo Matkahuollon matkapalveluiden johtaja Petri Lindqvist.
Helppo ja edullinen tapa lähimatkailuun
Bussimatkailu on paitsi ekologinen myös huoleton tapa tutustua Suomen kesäkohteisiin ilman stressiä oman auton käytöstä. Matkailijat etsivät nykyään elämyksiä ja yllätyksellisyyttä, mutta myös vastuullisuutta. Bussilla tehtävä päiväretki yhdistää nämä kaikki.
Mysteerimatka tarjoaa mahdollisuuden kokeilla päiväretkeä ilman tarkkaa matkasuunnitelmaa. Se sopii seikkailuhaluisille kaveriporukoille ja perheille – erityisesti nuorille, jotka haluavat kokea jotain uutta.
”Mysteerimatka on suunniteltu kaikille, joka haluavat löytää uusia matkakohteita ja ovat ehkä jo kyllästyneetkin tuttuihin kesäpaikkoihin. Se on helppo ja edullinen tapa kokea jotain uutta – yksin tai kaverin kanssa”, Lindqvist sanoo.
Mysteerimatkojen suosio yllätti - lippuja saatavilla rajoitetusti
Mysteerimatkojen liput ovat myynnissä Matkahuollon verkkosivuilla, ja niitä on tarjolla vain rajattu määrä. Liput maksavat 10 euroa.
”Mysteerimatkojen kysyntä yllätti, ja suosituimmille reiteille on enää muutama paikka jäljellä, vaikka lisäsimme näille reiteille busseja. Esimerkiksi Helsingistä suosituimmat kohteet ovat mysteerikylä, Jyväskylässä ja Oulussa taas mysteerikaupunki. Jos haluaa vielä mukaan Mysteerimatkalle, kannattaa toimia nopeasti”, Lindqvist sanoo.
Mysteerimatkat on suunniteltu niin, että kohteet ovat saavutettavissa nopeasti – retki tarjoaa mahdollisuuden tutustua yllättäviin paikkoihin lähellä, mutta mahdollistaa silti paluun saman päivän aikana. Jos Mysteerimatkan päivä ei sovi, tai jää ilman lippua, oman kesäreissun suunnittelussa alkuun pääsee selailemalla Matkahuollon verkkosivuilleen koostamia ideoita kesämatkustukseen.
Lisätiedot ja lippujen myynti: www.matkahuolto.fi/mysteerimatka