Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalvelu
Kirjaudu

2 900 tonnia vähemmän fossiilipäästöjä – Matkahuollon rekoissa luovutaan fossiilisista polttoaineista

31.8.2023

Vuoden 2024 alusta lähtien valtaosa Matkahuollon runkokuljetuksista ajetaan uusiutuvilla polttoaineilla.

Matkahuollon runkokuljetuksissa siirrytään käyttämään uusiutuvia polttoaineita. Vuoden 2024 alusta lähtien 86 prosenttia kotimaan runkokuljetusten kilometreistä ajetaan uusiutuvalla polttoaineella. Muutoksen myötä Matkahuollon vuotuiset fossiilipäästöt pienenevät 2 900 tonnia.

Tämä on 20 prosenttia kokonaispäästöistämme, mikä on merkittävä askel kohti tavoitettamme puolittaa päästömme vuoteen 2030 mennessä. Vihreän siirtymän edetessä myös Suomen liikenteen päästöt on saatava laskemaan. Runkokuljetustemme kyydissä kulkee vuosittain yli 20 miljoonaa pakettia aina ympäri Suomen, joten on selvää, että myös meillä on muutoksessa oma vastuumme kannettavana”, Matkahuollon vastuullisuusjohtaja Jaana Korkiakoski sanoo.

Matkahuollon runkokuljetukset toteutetaan alihankintana. Vuoden 2024 alusta runkokuljetuksia ajaa kuusi eri toimijaa yhteensä 32 runkoreitillä. Matkahuollon ilmastotiekarttaan sisältyy nyt tehtävän muutoksen lisäksi yli 40 muuta vastuullisuustavoitteita edistävää toimenpidettä.

Uusiutuvan dieselin lisäksi runkokuljetuksia ajetaan biokaasulla

Siirtymä uusiutuviin polttoaineisiin toteutetaan kahdessa vaiheessa. Syyskuun 2023 alussa Matkahuollon runkokuljetuksissa siirrytään käyttämään uusiutuvaa dieseliä niiltä osin kuin rekkakalusto sen mahdollistaa. Tämä vastaa 56 prosenttia yhtiön runkokuljetuskilometreistä.

Muutos on merkittävä, sillä jo tämä määrä kalustoa kuluttaa kuukaudessa yli 55 000 litraa dieseliä, mikä vastaa yli 135 000 ajokilometriä. Määrällä ajaisi siis Hangosta Nuorgamiin yli sata kertaa yhden kuukauden aikana”, Korkiakoski sanoo.

Tammikuun 2024 alussa uusiutuvaan dieseliin siirtyy lisää kalustoa. Lisäksi kuudella runkoreitillä siirrytään käyttämään uusiutuvaa, nesteytettyä biokaasua (LBG), mikä vastaa 20 prosenttia yhtiön runkokuljetuskilometreistä.

Matkahuolto on myös onnistunut kasvattamaan kuljetuskapasiteettiaan ottamalla käyttöön tavallista pidempiä ja kapasiteetiltaan suurempia HCT-rekkoja (high capasity transport). Tehostaminen on pienentänyt kuljetusten suhteellisia päästöjä eli samalla polttoainemäärällä kulkee nyt enemmän rahtia.

Ajankohtaista

18.6.2024
Juhannusmuistio – tarkista aikataulut
10.6.2024
Paketit Yritysportaali korvaa vanhan MPaketti-asiakasliittymän
4.6.2024
Tutkimus: Suomalaisilta murskapalautetta pakettitoimijoille – eniten ärsyttävät vaihtuvat toimituspaikat
Kaikki uutiset

Blogi

27.11.2023
Klaus harrastaa käsitöitä ja pohtii jo lahjaideoita: nyt tilataan tarvikkeet, pian lähetetään joululahjoja
26.9.2023Paketit
Verkkokaupan asiakaskokemus on muutakin kuin toimivat nettisivut – varmista ainakin nämä 5 asiaa