Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluAjankohtaistaJoulu
Kirjaudu

Matkahuolto herättää kuluttajissa eniten iloa, ylpeyttä ja positiivisia tuntemuksia verrattuna kilpailijoihinsa

19.8.2020

Tuoreessa tutkimuksessa arvioitiin suomalaisten kuluttajien suhdetta logistiikka-alan brändeihin. Tutkittavia brändejä olivat Matkahuollon lisäksi Posti, PostNord, DB Schenker, DHL, FedEx, UPS ja Budbee. Tunteiden vaikutuksia käyttäytymiseen ennakoitiin tieteellisen brändimatriisin avulla sekä yksittäisten brändien että koko toimialan tasolla.

Tutkimuksen positiivisimmaksi brändiksi nousi Matkahuolto. Kaikista tutkimukseen osallistuneista brändeistä useimmiten Matkahuoltoon yhdistetyt tunteet olivat ilo, ylpeys, mielihyvä ja tyytyväisyys.

”Yli 90 prosenttia suomalaisista kuluttajista kokee Matkahuollon positiivisena vaihtoehtona pakettien toimittamiselle, ja meillä on tutkitusti tyytyväisimmät asiakkaat. Tyytyväisyys näkyy myös asiakkaiden käyttäytymisessä, sillä Matkahuollon markkinaosuus kasvoi viime vuonna ja kasvu on jatkunut vahvana myös tänä vuonna. Olemme iloisia, että pitkäjänteinen työmme palvelun laadun ja asiakaskokemuksen kehittämiseksi tuottaa tulosta. Panostamme jatkuvaan kehittämiseen tulevaisuudessakin”, Matkahuollon pakettipalvelujen johtaja Kati Nevalainen sanoo.

Tutkimuksen toteuttivat Postin aloitteesta suomalainen NayaDaya Oy ja Asiakkuusmarkkinointiliitto (ASML) yhteistyössä markkinatutkimusyhtiö Norstatin kanssa. Kyselyyn osallistui tuhat suomalaista, jotka olivat ostaneet tavaroita verkkokaupoista viimeisen kolmen kuukauden aikana. Vastausdata kerättiin kesäkuussa 2020.

Lisätietoja tutkimuksesta ja tulokset osoitteesta https://www.nayadaya.com/post/how-logistics-brands-influence-consumers-in-the-era-of-corona-and-growing-e-commerce

Ajankohtaista

15.12.2025
Joulun ruuhkahuippu ajoittuu bussiliikenteessä aatonaattoon - nämä ovat joulun suosikkikohteet
11.12.2025
Henkilökuljetusten arvonlisävero laskee 1.1.2026
2.12.2025
Joulun ja vuodenvaihteen palvelu- ja aikataulumuutokset – katso kooste
Kaikki uutiset
HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

AikataulutMatkaliputReitit ja Liput -sovellusSuosituimmat reititReittiopasKamppiMatkailuOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media